Avainsanat

Tänään Pekingiä helli kirkas keväinen auringonpaiste ja vaikka tuuli olikin vielä vähän viileä, alkoi tuntua siltä, että talvitakki on melkein liikaa. Lisäksi ohitin matkalla metroasemalle kevään ensimmäisen mansikkakojun, jossa myytiin suuria, pulleita marjoja, jotka tosin täällä tyypilliseen tapaan eivät näyttäneet olevan vielä aivan kokonaan kypsiä. Kiinassa mansikkakausi alkaa todella aikaisin ja kauppoihin ensimmäiset marjarasiat saapuivat jo muutama viikko sitten. Aluksi mansikat olivat kalliita, mutta sesongin lähestyessä hinnat ovat alkaneet vähitellen laskea. Jen on kovasti hehkuttanut kiinalaisten mansikoiden herkullisuutta, mutta parin ensimmäisen maistelun perusteella en ole kovin vakuuttunut. Ehkä sesongin käynnistyttyä kunnolla marjat muuttuvat maukkaammiksi, mutta ainakin toistaiseksi joudun kaivamaan sisäisen nurkkapatrioottini esiin ja toteamaan, että ei ole suomalaisten mansikoiden voittanutta.

Palasimme viime lauantaina uudenvuodenloman jälkeen kouluun korvaamaan loppuja menetettyjä tunteja, joten tällä kertaa kouluviikko venähti seitsemän päivän mittaiseksi. Kuten arvata saattaa, arkipäivät ovat kuluneet lähinnä koulu- ynnä muiden rutiinien parissa. Maanantaina kuitenkin kävin kampaajalla ja lisäksi postissa lähettämässä kirjoja ja joitakin paksumpia vaatteitani takaisin Suomeen. Olin viimeksi käynyt leikkauttamassa hiukseni noin puolitoista kuukautta sitten ja silloin olin melko tyytyväinen lopputulokseen. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla toista, hieman meitä lähempänä sijaitsevaa kampaamoa, joka vaikutti myös asialliselta paikalta. Jälkeenpäin tosin olin vakaasti sitä mieltä, että olisi kannattanut jälleen luottaa itsensä Hair Style Director Zhengin käsiin.

Alku oli lupaava. Tällä kertaa en joutunut kalpeana pidättelemään oksennusta ja onnistuin selittämään kampaajalle, miten haluan etuhiukseni leikattavan, sillä ne olivat olleet oikeastaan ainoa valituksen aihe herran Zhengin loihtimassa leikkauksessa. Kaikki sujui oikein hyvin aivan viime metreille asti ja ehdin jo hihkua mielessäni, että tällä kertaa saan todella onnistuneen leikkauksen. Mutta. Etuhiukseni alkoivat olla suunnilleen sen mittaiset kuin olin tarkoittanut ja arvelin kampaajan vain vähän vielä siistivän niitä ja suljin pahaa aavistamatta silmäni operaation ajaksi. Hetkeä myöhemmin silmät avatessani huomasin, että puolet etuhiusteni pituudesta oli kadonnut sen siliän tien. Bonuksena kampaaja käytti ohennussaksia mielestäni vähän liikaakin ja jätti ”niskavillat” ajelematta, vaikka yritin sitä vielä erikseen pyytää.

Vaikka päässäni on vuosien varrella ollut kaikennäköistä väriä ja leikkausta, ei vielä koskaan ennen ole käynyt niin, että lähtisin kampaajalta lähes itku kurkussa. Kotiin päästyäni vielä huomasin, että mies ei ollut muutenkaan tehnyt kovin huolellista työtä ja jouduin itse saksimaan muutamia kohtia siistimmiksi. Vaikka tarina saattaa antaa vaikutelman, että hiukseni ovat nyt aivan kamalat, täytyy myöntää, että näin muutamaa päivää myöhemmin ne näyttävät jo ihan mukiinmeneviltä. Hiukset ovat kyllä todella lyhyet, mutta onneksi ne kasvavat nopeasti takaisin. Alun perinkään syy ketutukseen ei ollut se, että leikkaus itsessään olisi ollut kamala, vaan se ettei se ollut sitä, mitä tarkoitin.

Huomenna suunnitelmissani on viimeinkin palata 798-taidealueelle kiertelemään gallerioita ja ottamaan valokuvia. Jos joitakin onnistuneita otoksia sattuu kameraan, yritän ehtiä ladata muutamia tänne blogiin.