Avainsanat
Noin kaksi ja puoli viikkoa sitten Jiang Weisuon kimppuun hyökkäsi tuntematon mies Xi’anin kaupungissa ja viime viikon perjantaina hän kuoli saamiinsa vammoihin. Jiang ei ollut sattumanvaraisen väkivallan uhriksi joutunut mattimeikäläinen, vaan meijerinomistaja, jonka sanotaan ensimmäisenä (vuonna 2005 tai 2006) varoittaneen viranomaisia Shaanxin provinssin meijereissä maitoon lisätyistä myrkyllisistä aineista ja jonka päästä huhujen mukaan luvattiin 500 000 yuanin palkkio maitoskandaalin käydessä kuumimmillaan vuosina 2008 ja 2009. Nyt kun Jiang on siirtynyt pyörittämään taivaallista meijeriä, kiinalaisessa mediassa spekuloidaan miehen kohtaloa. Viranomaisten ensimmäisten lausuntojen mukaan syyllinen oli Jiangin vaimo, mutta sittemmin hyökkääjäksi on paljastunut miespuolinen henkilö, joka arvailujen mukaan oli palkkamurhaaja.
Maitoskandaali on noussut Kiinan elintarviketurvallisuuden ongelmien symboliksi niin kotimaassa kuin maailmalla ja siitä löytyy hyvin kattava kuvaus Wikipediasta sekä napakka, pääkohdat tiivistävä aikajana BBC:n nettisivuilta.
Pähkinän kuoressa kyse oli siitä, että ainakin 22 kiinalaista meijeriä lisäsi maitoon melamiinia, myrkyllistä muovin valmistukseen käytettävää typpipitoista ainetta, joka keinotekoisesti nostaa elintarvikkeiden proteiinipitoisuutta. Melamiinia löytyi erityisesti vauvoille tarkoitetusta maitojauheesta, mutta myös tavallisesta maidosta. Vaikka Kiinan valtiontelevisio CCTV lähetti aiheesta ohjelman jo vuonna 2006, vyyhti alkoi purkautua kesällä 2008, kun paljastui, että useita vauvoja oli sairastunut munuaissairauksiin juotuaan meijerijätti Sanlun vamistamasta maitojauheesta tehtyä juomaa. Myöhemmissä tutkimuksissa paljastui, että Sanlu oli saanut ensimmäiset valitukset sairastuneista lapsista jo joulukuussa 2007, mutta aloitti tuotteidensa testaukset vasta kesäkuussa 2008. Myös viranomaisten taholta skandaalia peiteltiin ja ensimmäinen virallinen lausunto annettiin vasta 10. syyskuuta, jolloin Kiina ilmoitti, että 14 vauvaa oli sairastunut Gansussa viimeisten kahden kuukauden aikana.
Useiden vaiheiden jälkeen viranomaiset ilmoittivat tammikuussa 2009, että 296 000 lasta oli sairastunut melamiinin vuoksi. Virallisesti kolmen lapsen kerrottiin kuolleen, mutta viranomaiset myönsivät saaneensa raportin yhdestätoista kuolemasta, joiden epäiltiin olevan melamiinin aiheuttamia. Skandaalin seurauksena 21 ihmistä tuomittiin rangaistuksiin, jotka vaihtelivat kuolemantuomioista pitkiin vankeusrangaistuksiin. Melamiinissa ryvettyivät Sanlun lisäksi muutkin maan suurimmat meijerit, muun muassa Mengniu, Yilin ja Bright, mutta ankarat tuomiot ja maineen menetys eivät tuntuneet kauaa hillitsevän voitontavoittelua hinnalla millä hyvänsä: epäilyjen mukaan saastuneita tuotteita palautettiin myyntiin meijeriyhtiöiden aggressiivisen painostuksen seurauksena, ja vuonna 2010 maitotuotteita vedettiin jälleen myynnistä melamiinin vuoksi.
Ruuan turvallisuus – tai pikemminkin turvattomuus – on asia, josta kiinalaiset tuntuvat olevan hyvin tietoisia kaikista peittely-yrityksistä huolimatta. Se koskettaa kaikkien jokapäiväistä elämää, mutta ongelmana luonnollisesti on se, että useimmiten saastuneita tuotteita on mahdoton erottaa (verrattain) puhtaista. Toki joitakin nyrkkisääntöjä on; tietyillä merkeillä (usein kansainvälisillä) on keskivertoa luotettavampi maine ja jos oikein varmanpäälle haluaa pelata, voi ostaa maahantuotuja ulkomaisia tuotteita. Varsinkin jälkimmäisessä strategiassa ongelma on kuitenkin raha: länsimaisten elintarvikkeiden hinta saattaa olla moninkertainen vastaaviin kiinalaisiin tuotteisiin verrattuna. Ei tavallisella duunarilla mitenkään ole varaa ostaa kreikkalaista jogurttia, joka tarjouksessakin maksaa 25 yuania/ 200 gramman purkki – paikallinen tuote sen sijaan irtoaa noin 6 yuanilla. Edellä mainittu jogurtti toki on varsin äärimmäinen esimerkki – ei sitä suomalaisillakaan tuloilla raaski ostaa ainakaan siihen normaaliin hintaan.
Yleisesti ottaen en ole mitenkään erityisen huolissani siitä, mitä täällä syön; uskon, että useimmiten maalaisjärjen käyttö riittää. Maitotuotteilla kuitenkin on niin kuraantunut maine, että niitä ostaessa väkisinkin miettii, mikä merkki olisi luotettavampi kuin muut. Maitoa juon niin vähän, että myrkkyjen miettiminen lienee joka tapauksessa turhaa, mutta jogurttia syön täälläkin lähes päivittäin. Valitettava totuus yksilötasolla kuitenkin on se, että kaikki ovat hirveän huolissaan, mutta 没有办法 eli ei ole keinoja [vaikuttaa asioihin], kuten yksi opettajistani totesi puhuessamme saasteista. Toki erilaisia protesteja järjestetään esimerkiksi saastuttavia tehtaita vastaan ja joskus ne ainakin osittain tuottavat toivotun tuloksen, mutta kokonaiskuvaa ajatellen ne ovat varsin pieniä voittoja. Ympäristönsuojelun ja elintarviketurvallisuuden suhteen on vielä paljon tehtävää, ja luotettavan valvontajärjestelmän luomista hankaloittaa korruptio sekä puolueen ja teollisuuden läheiset suhteet. Hyvin usein paikallishallinnoilla on oma lehmä ojassa ongelmia aiheuttavien tehtaiden suhteen ja kansallisella tasolla puolue vahtii mustasukkaisesti Kiinan mainetta ja pelkää yhteiskunnallisia levottomuuksia.
*********************************
Kuluneesta puolestatoista viikosta ei oikeastaan ole paljoa raportoitavaa. Viime torstaina kävin kuuntelemassa lieväksi pettymykseksi osoittautunutta esitelmää Pekingin historiallisesta kehityksestä ja sunnuntai-iltapäivän vietin Xidanissa kaverini Liisan kanssa. Raha-asioiden hoitaminen jaksaa edelleen hämmästyttää: sain kuin sainkin lopulta tehtyä tilisiirron viime viikon tiistaina, mutta kiinalaisella tililläni rahoja ei ole vielä näkynyt. Täkäläiset pankit toimivat usein todella hitaasti, joten en ole vielä hirveän huolissani, mutta kieltämättä mielessä on käynyt, että joku tuntematon herra tai rouva Wang on saattanut pyytämättä ja yllättäen saada mukavan yllätyksen tililleen.
Olen viihtynyt täällä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta hyvin ja nyt jo mietityttää, onko neljä kuukautta sittenkään tarpeeksi. Kieli, varsinkin oma kielipuolisuuteni, kuitenkin aiheuttaa jonkinasteista turhautumista. Olen itse asiassa ollut jopa positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon ymmärrän, kun joku puhuu minulle kiinaa. Asia ei läheskään aina mene perille ensimmäisellä yrittämällä, mutta jos toinen malttaa selittää toisen – tai vielä kolmannen – kerran, yleensä ymmärrän ainakin pääkohdat. Mutta se puhuminen. Tuntuu, että ihan yksinkertaisenkin lauseen muodostaminen vaatii aivan hirveästi ponnistelua ja kaikki vähänkin harvemmin käytössä ollut sanasto pakenee päästä aina kun sitä tarvitsisi. Jumitusta ei ainakaan helpota se, että opettajani haluavat minun välillä vastaavan kysymyksiin, joihin olisi hankala vastata suomeksikin. Eilen minun piti muun muassa kertoa, millaisia kriteerejä minun tulisi täyttää, jos haluaisin hakea professuuria Turun yliopistosta. Epätoivoinen yritykseni mutista jotain siitä, että pitää olla tohtorintutkinto, työkokemusta ja paljon julkaisuja ei selvästikään tyydyttänyt opettajaa, mutta enempää tietämystä minulta ei asiasta löytynyt.
Varmasti sanat alkavat pikkuhiljaa muistua mieleen ja kyky reagoida toisten sanomisiin paranee, mutta kärsivällisyyttä siihen vaaditaan – eikä kärsivällisyys tunnetusti ole niitä suurimpia hyveitäni. Mutta ovat ne muutkin oppineet, joten luotan siihen, että maaliskuun alussa saan jo puserrettua suustani ulos muutakin kuin yhden sanan vastauksia. Ja kielioppikin saattaa välillä mennä oikein.